Ajankohtaista

Ajankohtaista

TIEDOTE: Siekkilän sali poistuu käytöstä

Mikkelin Voimistelijat siirtää toimintansa pois Siekkilästä

Talvilomaviikon jälkeen 4.3. alkaen MiVon ryhmät, jotka ovat harjoitelleet Siekkilän salilla siirtyvät loppukaudeksi muihin tiloihin. Kaikki ryhmät joita muutos koskettaa, infotaan vielä erikseen valmentajien toimesta.

 

Akro-ryhmät sekä voimisteluryhmät Cinnamon ja Lavender muuttavat Valteri-koulu Mikaelin liikuntasaliin osoitteeseen Liuskekatu 1. Barre-tunnit siirtyvät keskusta-alueelle (ohjaaja ilmoittaa tarkan sijainnin). Leikkituntien siirtämistä selvitetään (23.2. leikkitunnit vielä Siekkilässä). Kaikkien ryhmien harjoitusajat pysyvät entisellään.

 

Syitä toiminnan siirtämiselle on useita. Ensinnäkin olemme saaneet joitakin palautteita Siekkilän salin sisäilman laadusta ja haluamme ehdottomasti turvata kaikille toiminnassamme mukana oleville liikkujille ja työntekijöille asianmukaiset olosuhteet. Viime keväänä tehdyt sisäilmamittaukset Siekkilän salilla eivät olleet hälyyttävät tai heikot, mutta syksyisen remontin jälkeen ilman laatu ei ole ainakaan parantunut. Lisäksi toistuvat yritykset tasoittaa tilojen lämpötilaerojen vaihtelua ovat epäonnistuneet. Olosuhteet Siekkilän salilla eivät siis vastaa enää seuran eikä liikkujien asettamia laadukkaan toiminnan vaatimuksia ja näistä syistä johtuen tiloissa harjoitelleet ryhmät siirtyvät muihin tiloihin ainakin kevätkauden loppuun saakka.

Mikäli sinulla on kysyttävää tilavaihdoksesta, voit osoittaa kysymykset sähköpostitse osoitteeseen toimisto@mivo.fi tai puheenjohtaja@mivo.fi. Seura etsii jatkuvasti kestävämpää ratkaisua tila-asiaan ja kartoittaa uusien tilojen tarjontaa, joten jos sinulla herää ideoita ja ratkaisuja tähän, otathan meihin yhteyttä.

Kutsumme sinut olosuhdeiltaan

Tervetuloa vaikuttamaan seuran tulevaisuuden harjoitteluolosuhteisiin ke 21.2. klo 16.45 Uutta Elämää groupin kabinettiin!

 

Käymme läpi millaisia tarpeita ja resurssit seuralla on ja pohdimme erilaisin menetelmin miten voisimme parantaa lajiemma harjoittelun olosuhteita Mikkelissä. Tule siis mukaan ideoimaan, keskustelemaan ja ennen kaikkea vaikuttamaan lasten ja nuorten liikunnaharrastamisen mahdollisuuksiin! Tarjolla kahvia, teetä ja pientä syötävää. Ilmoittauttumiset ma 19.2. klo 12 mennessä TÄSTÄ

Killan vuosikokous

Killan vuosikokous pidetään 20.2. klo 13 Kahvila Rauhassa

Liity MiVon Kannustajaksi

Osuuskauppa Suur-Savo on valinnut yhdistyksemme vuoden 2024 Kannustajiin, jonka kautta jaetaan tukea lasten- ja nuorten harrastustoimintaan. Sinäkin voit tukea yhdistyksemme toimintaa liittymällä seuramme kannustajaksi!

Osuuskauppa Suur-Savo maksaa 40 000 euroa tukea vuodelle 2024 Kannustajiin valittujen lasten- ja nuorten yhdistysten kesken. Tuki valituille yhdistyksille määräytyy kunkin seuran kannustajiksi ilmoittautuneiden saamaan Bonukseen aikavälillä 1.1.-31.12.2024.

Katso lisätiedot ja liittymisohjeet TÄSTÄ

Toivomme palautetta syyskaudesta 2023

Olisimme kiitollisia jos käyttäisit muutaman minuutin palautteen antamiseen MiVon syyskaudesta 2023. Palautteet jätetään anonyymisti eikä vastauksia voi jäljittää. Käymme palautteet läpi seuran ydinhenkilöiden kesken ja pyrimme kehittämään toimintaamme saadun palautteen perusteella. Kiitos sinulle ajastasi!

Tästä palautelomakkeelle

Tule vapaaehtoiseksi töihin näytökseen

Seuran perinteinen joulunäytös järjestetään la 9.12.2023 Konserttitalo Mikaelissa ja tarvitsemme jälleen useita vapaaehtoisia auttamaan näytöksen monipuolisissa tehtävissä kuten vapaaehtoisten kahvituksessa, valokuvaajana, juontajana ja pienistä voimistelijoista huolehtien.

Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ

Palkkioksi työpanoksestasi saat liput toiseen näytöksistä.

Jaossa rahallista tukea lapsen harrastukseen

Myönnämme 40€ harrastustukia alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille MiVon harraste- ja kilparyhmien osallistumismaksuihin. Kevätkaudelle 2024 tukea voi hakea tällä lomakkeella. Jos haette tukea useammalle perheen lapselle, tulee jokaisesta lapsesta täyttää oma hakemus. Myös syyskaudella tukea saaneet voivat hakea uudestaan.

Harrastustuki voidaan myöntää kerran kullekin lapselle seuramme kevätkaudelle 2024. Harrastustuen saamisen edellytys on ettei seuralla ole avoimia saatavia perheeltä aiemmilta kausilta. Voitte hakea tukea myös ilmoittautumisen jälkeen, jolloin tukea vastaava summa (40€) hyvitetään teille myönteisen päätöksen jälkeen.

Lomakkeelle lisätyt tiedot käsitellään seuran hallituksen kesken luottamuksellisesti. Ilmoitamme kaikille hakijoille päätöksestä 15.12.2023 mennessä. Tämän jälkeen poistamme hakemukset. Mikäli rahaa jää, voimme jatkaa hakua.

Joulunäytös 9.12.2023

Tervetuloa nauttimaan voimistelun, tanssin, akron ja cheerleadingin upeista esityksistä ja matkasta joulumaahan!

Mikkelin Voimistelijoiden perinteinen joulunäytös lauantaina 9.12. klo 14 ja klo 16 Konserttitalo Mikaelissa.

Lippuja voit ostaa https://mikaeli.fi/tulevat-tapahtumat/

Tarkistathan pienimpien voimistelijoiden osalta kummassa näytöksessä juuri heidän ryhmänsä esiintyy.